Mitäs me seiloripojat

Tänään aamusella oli aika käydä kokemassa, paljonko kalaa nousee joesta. Siispä veneen kyytiin ja kuono kohti joen selkää. Sää vain on aika surkea, turhan kylmää alle 10 astetta näes, ja vettä sataa päivästä toiseen. Hieno juhannussää tosiaan, kun täytyy vetää lahes talvivaatteita päälle yhden jos toisenkin. Minullakin piti olla lämmittävä peitto mukana, johon tarvittaessa pystyin kääriytymään. Säästä ja kylmyydestä huolimatta kalanpyydykset on käytävä kokemassa halusi tai ei.

Vetten päällä oli ihan kivaa olla. Veden liplatusta ja veneen keinuntaa samalla maisemia katsellen oli erikoinen kokemus toistaiseksi lyhyen elämäni polulla. Veneen rauhallinen keinunta on oivallinen keino vaipua rauhalliseen uneen kesken kaiken. Onneksi minun ei tarvinnut kiskoa kalansaaliita veneeseen vaan sen hoiti emäntäni, joten mikään ei sikäli häirinnyt välillä otettuja torkkuja.

Ensimmäinen mutta ei viimeinen veneretki.
Perämiehen roolissa.



PS. Kalansaaliina tuli hauki ja ahven, maukasta paistettua kalaa illalliseksi tulossa, jippii ja hau hau :)

Joka päivä jotain uutta

Eilen oli aika tehdä ensimmäisen kaupunkikierros, päämääränä kierrellä kaupungin satamassa ja torilla katselemassa alkuillan vilkasta elämää. Satamassa oli kivaa, tuuli tuiversi korvissa ja kaikki oli uutta ja jännittävää. Veden aaltojen liikettä oli ihmeellistä seurata ja seuranani ollut Tylli meni noin vain polskimaan kylmään veteen. Itse en vielä uskaltanut katselin vain, kylmääkin vesi oli.

Satamassa oli tilaa kirmailla villina ja vapaana, koska venelaitureiden välittömässä läheisyydessä on puistoalue. Sataman kirmailun jälkeen piipahdimme kaupungin kuhinaa haistelemassa. Kiertelimme katuja ja ihastelimme näyteikkunoiden tarjontaa. Välillä oli pakko ottaa pientä kisailua näin koirien kesken emännän istuskelessa nurmikolla. Täytyy myöntää että välillä täytyi itsekin rauhoittua ja vain olla rennosti nauttien tuulen tuomista hajuista ohikulkijoita katsellen.

Kyllä tälläisen päivän jälkeen mielellään nauttii kotosalla pitkistä yöunista valmistautuen seuraavaan päivään. Mitä se sitten tuokin tulessaan. Ennen iltaunille menoa oli aika ottaa vielä viimeinen kisailutuokio näin ystävien kesken.

Hei vaan kaikki, olen Himba parsonrusselinterrieriuros, virallinen nimeni on Rakkahukan Armaani Eros. Lempiharrastuksiani ovat  syöminen, leikkiminen, kaksilahkeisten perässä juokseminen menevät nämä minne tahansa ja nukkuminen tässä järjestyksessä. Vielä hetki sitten elelin sisarusteni ja emoni kanssa yhdessä mutta nyt olen saanut heittää hyvästit kaikille heille, toivottavasti en lopullisia sellaisia, kun elämäni koki järisyttävän ja perustavanlaatuisen mullistuksen.

Joten tässä sitä nyt ollaan, uuden elämän kynnyksellä vain reilun 9 viikon ikäisenä, sillä noin viikko sitten lähdin synnyinkodistani liittyäkseni uuteen perheeseeni. Perheeseeni kuuluu nyttemmin kolme koirakaveria: sekarotuiset nartut Netta ja Tylli sekä ajokoirauros Rekku, sekä puolenkymmentä ihmistä emäntäni mukaan lukien. Pääsin siis suurperheen jäseneksi, jossa tapahtumia ja puuhaa riittää riemukseni. Eikä tässä vielä kaikki. Parin viikon päästä saan tavata lisää uusia perheenjäseniä, kun kesälomalaisia saapuu. Pari heistä tapasinkin jo pikaisesti ja voi pojat oli hyvän näköistä tuoretta lihaa tarjolla. Melkein kävelivät vapaaehtoisesti suoraan nälkäiseen suuhuni. Emäntäni kutsui näitä oudon näköisiä käveleviä pihvejä marsuiksi.

Odotan myös tapaavani innolla marsujen mukana kulkevan kissa parivaljakon ja näiden emännän. Kyllä paikat käyvät ahtaiksi, kun talo on nurkkiaan myöten täynnään erinäköisiä ja muotoisia kahdella tai neljällä jalalla kulkevia otuksia.


Yksi parhaita asioita uudessa kodissani on: minulla on järkyttävästi tilaa missä voin juosta ja temmeltää täyttä vauhtia. Suuri vihreä lähes viidakkomainen piha, minun silmänkorkeudelta katsottuna.

Pihan lisäksi minua viehättää käydä lenkillä ihka omassa rannassa ihka omaa rantatietä ihka omien kaverien kanssa. Alla olevissa kuvissa olen juuri tulossa ensimmäiseltä rantareissulta, mukana oli myös Netta-rouva ja tietysti myös ihmisemme. Harmikseni jouduin raahaamaan selässäni outoa kapistusta, josta roikkui hihna. Minun kuulemma pitää opetella kulkemaan nätisti, jossain hökötyksessä jota kutsutaan valjaiksi. Kyllä minä ilman valjaitakin osaan liikkua nätisti, kummallisia nuo ihmiset.

Ilta on nyt niin pitkällä, että on aika mennä nukkumaan, täytyy myöntää väsyn painavan päälle oli taas sen verran vauhdikas päivä. Reipas ulkoilu ja leikkiminen käy työstä näin pienelle kuin minä.